Nyt olen siis nukkunut koko viikon ilman unilääkettä. Unet eivät kutenkaan ole olleet kovin syvää ja rentouttavaa, lähinnä levotonta heräilyä, eikä aamulla kovin pirteä olo, mutta toisaaltaan eipä se niin ihme, jos vielä puoli seitsemän aikaan väsyttäisi. Itseni tuntien kuitenkin sen voin sanoa, että normaalisti, jos nukun oikein hyvin ja menen kymmenen maissa unille, olen seitsemän aikaan todella pirteä tekemään melkein mitä vaan. Tätä normaaliutta en tosin ole saanut kokea vuosikausiin. En ole kutenkaan unohtanut, mille sellainen olo tuntuu.
Olen tullut aika hysteeriseksi alkoholin käytön suhteen. Enhän ole koskaan sitä järin hirvittävästi juonut, mutta aiheeseen enemmän tutustuttuani olen tullut vieläkin kriittisemmäksi. Sen huomaa, miten järjettömän yleistä on ryyppääminen. Raittiit ihmiset ovat enemmänkin harvinaisuus, kuin muut. Tietysti jossain lestadiolaisten piireissä näitä raittiita on varmasti suhteellisesti enempi, kuin muissa piireissä.
Ei siitä ole kauankaan, kun istuin ravintolassa seurueessa, jossa yksi joi alkoholitonta olutta. Ei ollut kylläkään lestadiolainen. Minäkin voisin olla selvänä ravintolassa toisinaan. Ei ole sinällään se minulle kummastus ja olenhan ollutkin joskus mehulinjalla. Nykyisin käyn kuitenkin niin harvoin viihteellä, että tulee sitten niillä kerroilla otettua etanoliakin.
Juomatahdiksi olen sopinut itseni kanssa, että kahden jälkeen siirrytään viimeistään mehuun/veteen/limonadiin. Jos oikein vielä otetaan, niin se on sen jälkeen yksi annos etanolia ja loput mehua. Myönnän, humaltumisen tuoma vapautuksen tunne on miellyttävä.
Alkoholi on salakava aine. Haluan saarnata. En luule olevani väärässä, kun sanon, ettei moni ihan aikuisten oikeasti ymmärrä, mitä se salakavala siinä alkoholin yhteydessä tarkoittaa. Toiset tuntuvat iloisesti ottavan siivousoluita ja saunaoluita ja mitä muuta sitten vielä. Vuosien kuluessa omakin alkoholin kulutukseni todennäköisesti nousisi huomaamattomasti isoihin lukemiin. En halua ylittää sitä rajaa, että minun täytyy juoda, vaikken sitä haluaisikaan.
Viimeksi huomasin haluavani mennä nopeasti nukkumaan, ettei laskuhumala ehtisi ennen nukahtamista. Oli kyllä mukava ottaa pari siideriä, mutta taas huomasin päättäväni, että eiköhän olisi aika pitää muutaman viikon mittainen etanolien unohdus. Edellisenä iltan tuota ennen join puolitoista annosta punkkua. Pari viikkoa taisi olla viimekertainen väli. Olen täysin vakuuttunut, että minusta saisi hyvin nopeasti alkoholistin, koska jossain vaiheessa ihminen juo siksi, kun juo. Ja minulla on ollut univaikeuksia, joihin olen toisinaan ottanut siideriä.
Haluan , ettei arjessani edes muisteta alkoholin olemassaoloa. Haluan, että viikkoni ja elämisen hetkeni keskittyvät johonkin muuhun päämäärään, kuin perjantaipullon odottamiseen tai matkanpäässä olevaan alkoholinautintoon.Haluan keskittyä tuolla matkallakin mielummin muihin ihmisiin, kuin matkan päässä olevaan humaltumiseen tai rentoutumiseen alkoholin avulla.
En halua sanoa: ”Pitäähän nyt sukkahousujenvaihto-olut ottaa!”
Olen hyvinkin epäileväinen sen suhteen, kuinka hienosti ihminen muka ylipäätään voi hallita juomistaan. Usein puhutaan määristä. ”Juon sen ja sen verran, eihän se ole vielä liikaa.” ”Eihän minulla ole mitään piilopulloja missään.””Enhän siis ole juoma-ongelmainen, enkä alkoholisti nyt ainakaan!” …ja sellainenkin, jolla on selkeitä muistiongelmia, ei myönnä ongelmaa alkoholin käyttönsä suhteen. (alkoholi nyt vain paljon nautittuna aiheuttaa neurologisia oireita. (Itse olen hoitanut työssäni ihmistä, joka menehtyi alkoholidementian seurauksena. )Siinähän ei tietystikään ole oleellista se myöntäminen, siis toiselle ihmiselle myöntäminen. Oleellista on myöntää itselleen, jos kokee elämässään muutoksen halua tai pakotetta. Ilman myöntämistä ja asioiden suoraa silmiin katsomista kun on vaikeaa lähteä muutosta tekemään.
Ihminen on aikamoinen mestari valehtelemaan itselleen niissä asioissa, joita ei halua myöntää tai itsessään nähdä. En tietysti minäkään voi tietää toisen puolesta paremmin, onko hänen elämänsä parempi ilman alkoholia. Toinen ihminen voi nähdä asian toisin. Tietystikin etanoli on monen elämän rakkaus ja rakkauttaan ei ihminen useinkaan vapaaehtoisesti jättäisi. Joskus sen niin mielellään sallisikin jollekin, vaikka tietääkin ne lukuisat alkoholin aiheuttamat vauriot elimistössä. Monet näyttävät esim. fb:ssa kertovan ihan auliisti juomisestaan ja ehkä antavat itsensä vain olla niin. Onko se niinkin, että sitä ei välttämättä aina häpeilläkään, että aine maistuu suuresti? Ehkäpä, jos elämän sisältö (ilot ja surut ja mitäänsanomattomuudet) keskittyy etanoliin ja muusta ei enää ole niin väliä.
Miksi minulle on väliä? Haluan elää niinsanotusti omannäköisen elämän. Olen vakuuttunut, että minusta on moneen, ihan mihin vain itse haluan. En halua olla alisuoriutuja, jota moni lakoholin suurkuluttaja on(hänellä olisi lahjoja moneen, mutta ei niitä toteuta, koska on puuduksissa elämänsä kanssa ja sen tuottama huono olo lisää juomista). Olen vakuuttunut, että minulla on elämäntehtävä, jota haluan toteuttaa. En halua sen sotkeutuvan alkoholiin. En tiedä, sotkeutuuko se johonkin muuhun. Lisäksi en tietystikään halua, että lapset saavat sellaisen mallin, että alkoholia voi aina vaan juoda, jees. Olen vakuuttunut, että selvä elämä sopii minulle. Haluan tuntea elämän arkea ja siihen liittyviä tuntemuksia. Haluan selviytyä suruista ja ahdistuksesta muilla keinoilla. Haluan elää parisuhteessa täysin rinnoin, antamalla toiselle paljon ja saamalla itse myös.
Haluaisin myös, että se alkoholin suurkuluttaja löytäisi elämästään muita makuja. Haluaisin, että riippuvainen pääsisi rauhaan tai riippuvaisuutta ei ylipäätään kehittyisi kenellekään. Ihanteellista ajattelua! 🙂
No, enhän minä näitä päätä. Saarnasin nyt kuitenkin 😛
Merkinnät RSS-syötteenä