Mun elämässä on siis ollut monta vuotta kierre. Oikeastaan on vähän vaikea tietää, mistä se alkaa, kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, mutta suunilleen sen hahmottaa. Ja se kuulostaa tälle: Liikuntaa sellaisella teholla, että hiki alkaa olemaan ja reilu puoli tuntia—>saattaa olla ihan hyvä, kiva ja energinen olo, tai vaihtoehtoisesti olo on ihan puhki—->seuraava yö menee valvoessa, uni ei vain tule—>seuraavana yönä viimeistään otan unilääkkeen ja nukun melko hyvin, uni ei kuitenkaan ole lähellekään niin palauttavaa, kuin rento normaali uni—->olen jo aamupäivällä väsynyt—->otan päivälevon, yleensä en kuitenkaan nukahda, koska olo on inhottavan ylirasittunut—>seuraavanakaan iltana uni ei tule ilman unilääkettä—->saattaa mennä viikko tai kaksi, kun saan itseni taas nukkumaan ilman unilääkettä—>innostun taas liikkumaan—> uni ei tule—>olen väsynyt kokoajan jne.
Katselin tuossa kuntoplussan sivuja ja sen mukaan minulla voisi olla kyse elimistön fyysisitä tekijöistä tuo liikkumisen vaikeus ja niinhän se onkin. Kiloja on joskus tässä muutaman vuoden sisällä tullut lisää ja siihen liittyy juurikin stressi ja huono nukkuminen. Jatkuvasti olen kuitenkin liikkunut jollaintapaa. Viikoittain olen käynyt uimassa, pyöräilemässä tai kävelemässä. Kesällä myös rullaluistelemassa sillointällöin.
Aina, siis ihan aina olen ollut halukas liikkumaan ja innokas lähtemään lenkille tai uimaan tms. Koskaan ei ole ollut sellaista aikaa, että olisin keksinyt jotain tekosyitä sille, etten liiku tai lähde lenkille. Tiedostanut olen senkin, että on otettava hetkestä kiinni. Usein se puolituntinen päivässä, minkä voisi liikkua, menee ohi, jos ei ota tilaisuudesta vaarin.
Nyt olen jälleen todella toiveikas, että saisin uneni kuntoon, kun syön noita ravintoaineita ja vitamiineja. Minulla onkin sitten nyt tosi monipuolisesti kaikki mahdollinen saatavilla elimistölle, vitamiinit ja hivenaineet yms.ja sellaisessa muodossa, että niiden pitäisi imeytyä hyvin. Aion nyt syödä/juoda näitä ravinteita monia kuukausia, kenties loppuelämän ajan. Ja tietysti toivon muuttavani vielä ruokatottumuksiani parempaan suuntaan. Ihan normi perusruokaa ja paljon itselaitettua syön nytkin. Muutamia muutoksia voisi tehtailla. Esim. annoskoko voisi joissain tilanteissa olla pienempi.
Nyt on jo aika mukavasti jääneet makeat pois. En ostele karkkeja, enkä suklaita ollenkaan.
Nyt odotan ja toivon, että paranevan elimistön tasapainon myötä elimistöni rauhoittuu ja lähtee kulkemaan paremmin. Käyn myös jonkinlaisissa hoidoissa, nyt kohta ainakin intialainen päähieronta on vuorossa. Ensimmäinen sellainen kokemus elämässäni ja katsotaan, millaiset vaikutukset siitä sitten ilmeneepi.
Odotan siis myös unien normalisoituvan ja siitähän seuraa sitten hyvää ja todellista palautumista ja siitä taas seuraa se, että voisin liikkua mukavia hikilenkkejä esim. hiihtäen tai joka päivä voisin jopa kävellä pitkiä kävelylenkkejä.
Odotan ja teen 🙂